Ulko-oven sääskiverkkoon on takertunut yksi näistä alkukesän hulluista lentäjistä: koppakuoriainen, joka pörrää ylös-alas aina illan tullen. Joulua kohti meno vaan kiihtyy. Joku hormonaalinen hyrräys niillä on menossa, ei älytöntä pörräystä voi muuten selittää. Tuo oveen takertunut, peukalonpään kokoinen koppakuoriainen on menettänyt kahdessa päivässä värinsä. Sielu on varmaan vienyt ruskean värin mennessään ja jättänyt luunvalkoisen jäljelle. Kuinka sopivaa... Onko koppakuoriaiseksi syntyminen rangaistus karman lakien mukaan? Jos pörrää paljon ihmisenä, niin seuraavaksi pörrää sitten koppakuoriaisena, pakosta, viettien viemänä, ja lopulta takertuu epätoivoissaan ulko-oven ritilään, kutistuu ja haalistuu. Jää sitten talonväen ihmeteltäväksi, pitkäaikaiskotitieteelliseksi projektiksi, jossa seurataan kuinka surkea ja mitätön voi elämä olla.

Sunnuntaina kävin perinteisellä viikonloppukävelylenkillä, joka ulottuu paikalliseen, koalakannastaan kuuluisaan luonnonpuistoon. Sunnuntaina näin sitten kuinka iso ja vanha (oletin myös että hidas ja kömpelö) loikkasi puusta toiseen puolitoista metriä. Toisessa puussa napitti pikkukoala, jolla oli vielä vaalea pyllykarvoitus (vanhemmiten niillä peräpään karvat kellertyvät) ja valtavat tupsukkakorvat. Mainitsen pyllykarvoituksesta, koska näkökulmani on alhaalta ylös. Pikkukoala katsoi, kun ylempänä iso ja vanha loikkasi, sitten pieni laskeutui vikkelästi takaperin alas puusta, kiirehti seuraavaan puuhun, kiipesi ylös, ei, se olikin väärä puu, alas kipinkapin ja uuteen eukalyptukseen, ei, sekin oli väärä, taas alas ja vikkelästi puuta vaihtamaan. Epäselväksi jäi mikä oli vaeltelun tarkoitus, mutta täytyy sanoa, että koskaan en ole nähnyt koaloita niin vauhdikkaina.

Tämä energiatason ilmiselvä nousu tapahtui muutama päivä sen jälkeen, kun paikallinen urakoitsija vahingossa kaatoi osan koalametsästä. Vahingossa-sanan voisi panna lainausmerkkeihin. Nimittäin: kuinka vahingossa sitä voi antaa metsäkoneiden jyllätä luonnonpuiston reunassa. Retorinen kysymys. Kaupunki aikoo nyt haastaa firman oikeuteen. Samainen kaupunki antoi luvan alueen raivaamiseen, mutta unohti, tai "unohti", valvoa toimenpiteitä. Eihän vaan lapsus tapahtunut rahanansaitsemismielessä? Puiston viereen rakennetaan uutta asuma-aluetta. Olisivatko koaloiden ruokapuut olleet näköalan, tai "näköalan", tiellä? Näin kävi Sunshine Coastilla, meiltä 100 kilometriä pohjoiseen. Rikkaitten merenranta-asunnot kärsivät merinäköalan puutteesta, joten yön pimeydessä joku älypää sitten myrkytti puut rannasta... Vaan sitten meri alkoi kantaa rikkaitten rannalle valtavia määriä merilevää... joka haisee... ja se haisee pahalle... Bisnekset kärsivät, lomailijat kaikkosivat. Luonto toteutti karman lakia. Mielenkiinnolla odotan miten luonto kostaa koaloiden ruokapuiden kaatamisen... Alkavatko koalat muuttua? Opettelevat energisiksi ja vauhdikkaiksi, alkavat kasvaa koossa ja massassa, liittoutuvat maihin nousevien delfiinien kanssa ja pistävät urakoitsijat mataliksi?

Joulupaisti koikkelehtii edelleen pihalla. Koira ei sille enää korvaansa lotkauta.  Villikalkkuna nimittäin pulskistuu päivä päivältä syötyään tuhdit annokset koiranmuonaa... Ei, en meinaa panna kalkkunaa pataan. En voisi syödä vanhaa kaveria. Kauhea karma. Mutta koirasta en mene takuuseen. Voiko sillä olla pitkän tähtäimen suunnitelma kalkkunan varalle?