Naapurin koira piti perhettämme hereillä neljän yön verran muutama viikko sitten. Olin enemmän kuin ärsyyntynyt. Jättivät hurtan yksinään takapihalle. Se sai jonkun vonkukohtauksen joka aamu neljän aikaan meidän makuuhuoneemme ikkunan alla. Oli pelkkää murhaa mielessä niinä aamuyön tunteina...

Neljäntenä aamuna marssin sen naapurin luo, joka ruokki koiraa. Hänen kanssaan neuvottelin niin, että sain naapureiden loppulomaksi koiravahdin joka yöksi. Olin kuitenkin ehtinyt kirjoittaa valituskirjeen naapureille, jossa kerroin ottaneeni yhteyttä kaupungin koiratarhaan sekä paikalliseen eläintensuojelujärjestöön. Kerroin olevani niin täynnä koiran ulinaa, että en uskaltanut enää taata tekojeni seurauksia.

Eikä muuten ollut ensi kerta, kun olin valittanut  asiasta... Mutta naapurin isäntä on yksi niitä ihmisiä, jotka mieluummin lakaisevat ongelmat maton alle ja toivovat, että keiju käy yöllä luutimassa.

No, kun naapurit palasivat kotiin, emäntä ryntäsi tänne kymmenen anteeksipyynnön ja vuosikertaviinin kera. Siinä vaiheessa olin jo niin hyvin nukkunut, että nolotti. Äkkiä sitä unohtaa miltä neljännen aamuyön raivotila tuntuu...

Tämä juttu tuli mieleeni, kun sain äsken käteeni naapurin isännän käyntikortin. Se oli jätetty postilaatikkoon. Taakse on emäntä kirjoittanut pinon kännykkänumeroita ja huomatuksen:

"Emme mene enää minnekään kertomatta sinulle ensin! Soita milloin vain!"

Saa nähdä uliseeko ensi yönä. Jos ulisee, tulen tänne kirjoittamaan tulenpalavan haukkumakirjoituksen heti herättyäni kello neljä. Tai sanoisko, että ulinakirjoituksen?