Valvoin yön, vaikka olisi nukuttanut.

Yhdeltä yritin lukea.

Kahdelta meditoida.

Kolmelta alkoi ihmeen kaunisäänisen linnun yksinäinen konsertti.

Neljältä Googlailin. Sitten paahdoin leipää ja keitin teetä.

Viideltä menin suihkuun.

Kuudelta yritin tehdä kirjoitushommia, mutta päässä ei liikkunut mikään.

Seitsemältä aloin katsoa elokuvaa, jonka joku perheenjäsenistä oli pannut äänittäen, vaikkei tiennyt mikä se on. Äänitystiedoissa luki vain, että ensimmäinen viiden mestarielokuvan sarjasta.

Rocky.

Vähän ennen yhdeksää Rocky oli saavuttanut unelmansa, noussut kovan työn ja periksiantamattomuuden avulla ylös nimettömyydestä. Hän oli saavuttanut unelmansa. Näyttänyt kaikille epäilijöille. Naama hakkeluksella hän huusi:

""Adrian! Adrian!"

Kaikki halusivat uudelta sankarilta jotakin, mutta Rocky halusi vain yhden: "Adrian!"

Ja Adrian tuli. Sanoi: "I love you!".

Huhhuh. Ensimmäinen kerta ikinä, kun Sylvester Stallonen ansiosta on tippa kohonnut linssiin.