Kaikkein pahinta on paikoillaan pysyminen. Paikoilleen jääminen. Jähmettyminen.

Missä vaiheessa muutos tapahtuu? Kun muutospaineet kasvavat liian suuriksi? Vai tapahtuuko muutos, koska jokin ulkoinen voima mullistaa maailman ja sitä seuraava dominovaikutus pukkaa muutoksen vauhtiin mikrotasolla?

Miksi muutoksen vastustaminen istuu niin tiukassa? Ihminen on mukavuudenhaluinen ja uusi pelottaa. Näinhän se on...

Jähmettymisen pelko on kuitenkin suurempi kuin tuntemattoman pelko, ajattelen. Ja kas, sivuhuomautuksena, taas kerran huomaan kuinka pelko pyörittää maailmaani...

Pyrin jatkuvaan liikkeeseen, vaikka siihen väsynkin usein, sitten vastustan... enkä silti voi jäädä paikoilleni.

Väsyneenä kadehdin niitä, jotka ovat tyytyväisiä elämään mahdollisimman vähin muutoksin. Tänään en.

Kuinka yksioikoista tämä ajatteluni onkaan... Ehkä pitäisi kirjoittaa vain positiivisesta muutoksesta. Uskosta positiivisen muutoksen mahdollisuuteen.